Espoon tuomiokirkkoseurakunta haastaa soutamaan kirkkoveneellä kesäyössä. Soututempaus alkaa Porkkalanniemeltä perjantaina 2.8. illalla, jolloin Tallinnaa kohti lähtee kaksi kirkkovenettä.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Soutukooste
Kuuden minuutin kooste soudun lähettämisestä, sen etenemisestä aina koselaisten lahjaveneen luovuttamiseen löytyy tästä linkistä.
Viron media
Soudun monien lukuisten positiivisten yllätysten joukkoon kuului virolaisen median mielenkiinto ystävyyssoutuamme kohtaan.
ETV oli meitä vastassa aamukahdelta lauantaiaamuna ja veljeskansamme sisaret ja veljet pääsivät seuraamaan rantautumistamme heti aamutelevisiosta. Tässä linkki
Vastaavasti Viron tv3 saapui seuraamaan veneiden nostoa tr...ailereille sekä kiitosmessua Sutlepan kappelissa, missä oli mukana myös parikymmentä koselaista ystäväämme.
Tässä linkki eiliseen klo 19 uutisiin
Kukuraadioon annettiin lauantaiaamuna puhelinhaastattelu suorassa lähetyksessä.
Eesti Päevalehden sekä Eesti Kirik lehden toimittaja oli mukana kiitosmessussa. Näistä toivottavasti saamme materiaalin liitettäväksi näille sivuille.

lauantai 3. elokuuta 2013
Perillä!
Rantauduimme juuri klo 02.08 reilu 9 tunnin seudun jälkeen.
Vastassa Viron TV.
(Pahoittelut ettei päivitys onnistunut matkan aikana).
Materiaalia soudustamme - mikä sujui mallikkaasti - lisätään sivuille myöhemmin.
Kohta lepäämään hetkeksi, sitten kiitosjuhlaan - mihin totisesti on aihetta.

perjantai 2. elokuuta 2013
Espoon piispan tervehdys
"Toivotan soutumatkalle valmistautumiseen
määrätietoisuutta, kärsivällisyyttä, intoa ja iloa sekä Jumalan
siunausta."
Tapio Luoma(lähtötilaisuus Porkkala Marinessa alkaa 2.8. klo 16.00. Tapio Luoma lähettää soutajat matkaan klo 17.00)
Kosen kirkkoherran tervehdys
Kosen seurakunta odottaa ystäviä toiselta puolelta Suomenlahtea! Meri erottaa meidät ja yhdistää meidät.
Virossa ei ole (ainakaan ei tiedossa) kirkkoveneitä, mutta nyt tulee kaksi kirkkovenettä n. 60 soutajan kanssa yli meren. Mukana on lisäksi pienempi vene, minkä Espoon mies ja venemestari Erkki Oikarinen on valmistanut Kosen seurakunnalle. Kosen kirkko sijaitsee Harjun maakunnassa Pirita joen varrella ja aina, kun Kosen seurakunta käyttää venettä, se varmasti muistuttaa meille Suomen ystävien tuloa yli meren!
Keskiajalla vihittiin Kosen kirkko Pyhän Nikolauksen nimellä. Pyhän Nikolaus on muun muassa merenkulkijoiden pyhimys! Kosen seurakunnan ihmiset odottavat rohkeita soutajia lauantaiaamuna ja muistaa heitä esirukouksissa!
Soovime pärituult ja Jumala õnnistust!
Mare Palgi
Kirkkoherra
Kosen Seurakunta
Linkkinä Kosen seurakunnan kotisivut ja Kosen seurakuntapäivien ohjelma

”Ei mitään Hello Kitty-hommaa”

”Haastavin kohta on Suomenlahden reittijakojärjestelmän ja Tallinnanlahden osuus. Näillä kohdilla on todella vilkas laivaliikenne ja laivat eivät kiertele ja väistele soutuveneitä valitettavasti joten kierrot ja väistöt sekä nopeudenmuutokset ovat soutajien tehtäviä. Omat lisämausteensa tuovat laivojen tuomat suuret aallot.
Sulkavan järvivesillä soutaminen on aika Hello Kitty-hommaa verrattuna avoimeen Suomenlahteen.”
torstai 1. elokuuta 2013
Tukijan tervehdys - K-Supermarket Ruokaniitty
![]() |
Vasemmalta kauppias Jaakola, pastori Liiman ja valmentaja Oikarinen. |
Ei jää matka ainakaan eväistä kiinni.
Soutajat kiittävät!
Seuraa soutua
Mukana soutajien matkassa on Espoon
seurakuntien viestintäyksiköstä henkilö, joka päivittää tänne sekä
soutublogi-sivulle tunnelmia sanoin ja kuvin matkan aikana sekä matkan
jälkeen. Mahdollisesti saamme, nettiyhteyden niin salliessa, myös suoraa videokuvaa.
Soudun etenemistä voi seurata tosiaikaisena:
http://www.espoonseurakunnat.fi/web/kirkkovenesoutu/seuraa-soutua
Suoria lähetyksiä soudusta voi seurata:
http://www.espoonseurakunnat.fi/web/at-kirkko/live/espoon-seurakunnat
, jonne ne jäävät tallenteeksi myöhempää katselua varten.
- Juha Ryhänen

Tukijan puheenvuoro – Mastermark Oy
![]() |
Myyntijohtaja Sami Salonen (vasemmalla) ja päätön kirkkovenesoutaja |
Päätös lähteä soudun tukijaksi oli helppo, kertoo
myyntijohtaja Sami Salonen.
- Tämähän on valtavan hyvätuulinen tapahtuma, on ilo olla mukana, Salonen toteaa.
Samaa iloisuutta henkii myös Mastermark:n soutajille lahjoittama treenipaita.
- Tämähän on valtavan hyvätuulinen tapahtuma, on ilo olla mukana, Salonen toteaa.
Samaa iloisuutta henkii myös Mastermark:n soutajille lahjoittama treenipaita.
Soutajahaastattelu på svenska
Kirkkovenesoutaja Tryggve Gestrin kävi antamassa Radio Vegalle ruotsinkielisen haastattelun, mikä on kuultavissa kanavalla perjantaina 2.8. klo 9.40.
Lyssna och bli kär :)
Lyssna och bli kär :)
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Soutajan sanoin - Sari
Olen minäkin mökillä soutanut
”Lähde kirkkoveneellä Tallinnaan”. Niin siinä lukee. Luen Essen ilmoituksen kerran ja toisen kerran ja sitten löydänkin itseni jo netistä ilmoittautumasta. Seuraavaksi iskee epätoivo: ”Ilmoittautumisesi on varasijalla” pläjähtää ruutuun. Taas tapahtuma, joka on jo täynnä siinä vaiheessa, kun minä siitä kuulen! Pyörin ympyrää, turhaudun, yritän soittaa soutuvalmentajan numeroon: ei vastausta. Onneksi valmentaja soittaa parin tunnin päästä ja kivi vierähtää sydämeltä; harjoituksiin saa mennä ja soutajat valitaan muilla kuin ilmoittautumisjärjestyskriteereillä. Mitä ihmettä se sitten mahtaa tarkoittaa?

Okei, minulla on mahdollisuus. Siis minulla, keski-ikää
lähestyvällä (tai jonkun mielestä ehkä sen jo saavuttaneella…) lievästi
ylipainoisella kolmen lapsen äidillä, jonka tärkein harrastus viime vuosina on
ollut lasten kuskaaminen harkkoihin ja sieltä pois – autolla. Mutta olenhan
minä urheiluakin harrastanut, silloin nuorena, ja ainakin soutanut olen:
mökkiveneellä kaiket kesät - ja tämä on ihan totta! Viime vuosina urheiluinto
on kuitenkin tainnut enemmän liittyä itsensä ylittämiseen; mitä hurjempi
suunnitelma ja villimpi idea, sitä varmemmin minut saa houkuteltua mukaan. Jos
ei taito ja kunto riitä, niin ainakin into ja sinnikkyys ovat kohdillaan. Pari
vuotta sitten tuli talsittua sademetsän läpi Angel Falls -putouksille ja viime
jouluna kiivettiin Kilimanjarolle – ei tosin ihan ylös asti, mistä kiitos
lapsilleni - niin, ja reissu Kiinan muurille tarpomaan on jo varattu. Näitäkin
hurjempaa on tosin ollut taitoluisteluhyppyjen ja piruettien opettelu
aikuisluisteluryhmässä ihan kotinurkilla. No, ehkä näillä ei vielä valmentajaa
vakuuteta…
Kaivan kaapin kätköistä urheilupaidan (työhön liittyvä liikelahja),
mutta juoksuhousujani en löydä mistään. Neljännen harkkakerran jälkeen ne muuten
löytyvät sulkapallokassista, kävin nimittäin lapseni kanssa pelaamassa
sulkapalloa – viime vuonna. Lenkkarit ovat punaisena Afrikan hiekasta, mutta
sehän on vain nostalgista. Juomapullon lainaan lapsilta ja soutuun sopivia
hanskojakin meillä on yllin kyllin erinäisten rakennusprojektien tiimoilta.
Kuopus silmäilee olemustani epäluuloisena: ”Äiti, mihin sä oikein oot
menossa?”. Esikoisen kommentti on tylympi: ”Mutsi hei?!”. Keskimmäinen sentään
haluaa mukaan, mutta tämä on nyt äidin oma juttu. Pelastusliivit kainalossa ja
aurinkolasit otsalla suuntaan Hvittorpiin.
Ensimmäisistä soutuharkoista on nyt melkein kuukausi. Lapset
ovat sopeutuneet siihen, että äitikin lähtee kaksi kertaa viikossa harkkoihin.
Äitikin on sopeutunut, nimittäin siihen että joku valmentaa: se ei ole ihan
helppoa, kun on toistakymmentä vuotta luotsannut muita niin kotona kuin
töissäkin. Mutta Siperia opettaa tehokkaasti: kun ensimmäisellä kerralla
myöhästyy harkoista yli minuutin, muistaa varmuudella seuraavalla kerralla olla
ajoissa! Itse soutu taas, se on ollut yllättävänkin helppoa ja mukavaa, ja
harkoissa on ollut peräti hauskaa.
”Lähde kirkkoveneellä Tallinnaan”. Niin siinä lukee. Luen Essen ilmoituksen kerran ja toisen kerran ja sitten löydänkin itseni jo netistä ilmoittautumasta. Seuraavaksi iskee epätoivo: ”Ilmoittautumisesi on varasijalla” pläjähtää ruutuun. Taas tapahtuma, joka on jo täynnä siinä vaiheessa, kun minä siitä kuulen! Pyörin ympyrää, turhaudun, yritän soittaa soutuvalmentajan numeroon: ei vastausta. Onneksi valmentaja soittaa parin tunnin päästä ja kivi vierähtää sydämeltä; harjoituksiin saa mennä ja soutajat valitaan muilla kuin ilmoittautumisjärjestyskriteereillä. Mitä ihmettä se sitten mahtaa tarkoittaa?
Minut on siis valittu (en tosin tiedä millä kriteereillä),
pääsen mukaan! Tästä on hyvä lähteä kohti Suomenlahtea ja uusia kommelluksia.
Jatkokertomuksen seuraavaa osaa odotellessa.
Sari
Tukijan puheenvuoro – Lehtimäki Group

Yrityksen perusti Alarik Lehtimäki jo vuonna 1932
- Säästäkää energianne Itämerelle, naurahtaa toimitusjohtaja Mikko Lehtimäki ja lupaa kuljettaa 2.8. soutajat lähtöpaikalle Porkkala Marineen.
Tasaista ja turvallista matkaa toivottaen,
Mikko Lehtimäki
Lehtimäki Group
Meidän jengi Helsingin Sanomissa
Stadilaisten ja hesalaisten pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat on taas ajan hermolla.
Lue juttu "meidän jengistä" tästä linkistä.
Lue juttu "meidän jengistä" tästä linkistä.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Valmistautuminen soutuun – soutajan, soutuvalmentajan ja fysioterapeutin silmin
Soudettaessa kirkkoveneellä pitkiä matkoja ei alkuvetoa kannata hakea liian kaukaa. Keskivartalo kannatta pitää tiukkana ja varoa turhia repäisyjä olkapäistä. Samoin ranteet on pidettävä suorina, jotta vältetään turhat jännetuppitulehdukset.
Kirkkovenesoutu on tiimityötä! Tässä pätee sanonta, että joukkue on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Jos kaveri väsyy, niin tsemppi auttaa jaksamaan. Tässä tahtiairojen soutajilla ja varsinkin perämiehellä on tärkeä tehtävä.
Ennen soutua kannattaa syödä pari päivää tavallista enemmän hiilareita ja muistaa juoda. Maltodeksiirä voi lisätä juomaan. Soudun yhteydessä banaaneja ja esimerkiksi ruisleipää.
Hyvin se menee, kun muistamme ettemme ole nyt tekemässä urheilusuoritusta vaan huimaa, muistorikasta kokemusta itsellemme ja kanssasoutajillemme.
Terveisin
Riitta Valpio
Kirkkovenesoutaja
Soutuvalmentaja
Kirkkovenesoutaja
Soutuvalmentaja
Työ- ja urheilufysioterapeutti
Diacor Oy
Soutajan sanoin - Satu Eskolin
![]() |
"Airot ylös! Oli ensimmäinen käsky, jonka perämies heitti ilmoille" |
Lähtömme lähenee
ja pian kirkkoveneiden keulat osoittavat kohti Tallinnaa," jos Luoja
suo" lainatakseni Mitro Repoa. Lähtö kun riippuu suotuisasta säästä.
Tosiaan, nyt on ollut ihania, auringonpaisteisia ja lämpimiä päiviä, toivon
että ne jatkuisivat lauantaille asti. Suuri seikkailu hieman jännittää, se on
pakko myöntää. Merillä olen ollut viimeksi kauan sitten, ennen teini vuosia.
Toki olen suurilla risteilijöillä seilannut, mutta mitään vastaavaa matkaa kuin
tämä retki, en ole kokenut. Minua ei pelota, koska joukossa on hyviä soutajia,
paljon etukäteen mietittyä turvallisuutta sekä monta mukavaa kanssa soutajaa.
Monet ovat kommentoineet seikkailuamme hulluksi, huimapäiseksi, älyttömäksikin,
mutta varmasti upeaksi kokemukseksi. Itse olen viimeisen osalta samaa mieltä.
Lähdin seikkailuun mukaan tietämättä mihin ryhdyn. Luin reissusta ensin facebookista, Espoon seurakunnan tapahtumapäivityksestä ja sitten näin ilmoituksen vielä Länsiväylässä. Ilmoittauduin heti mukaan peläten, että retkikunta on jo täynnä. Sosiaalinen media kun on nykypäivänä niin voimakas, että jutut leviävät kuin kulovalkea. Ensimmäisiin treeneihin lähdin pieni jännitys vatsanpohjassa. Ennestään on olen kyllä soutanut, mutta en kirkkovenettä. Harjoitusten aluksi kävimme läpi miten veneissä toimitaan ja mitä käskyjä perämies antaa. Puin kelluntaliivit päälle ja heti tuli merille lähdön tunnelma. Siitä on kauan kun olen viimeksi seissyt pelastusliivit päällä laiturilla ja odottanut, että joku nostaa veneeseen. Tällä kertaa piti ihan itse sinne kiivetä.
Ilmassa oli havaittavissa jännitystä, kukaan ei oikein puhunut eikä pukahtanut. Nykyisin tunnelma on hieman toinen. Airot ylös! Oli ensimmäinen käsky, jonka perämies heitti ilmoille. Kolme metrinen airo nousi kuin nousikin hieman heiluen ylös. Vesi valui airosta käsille ja toi helpotusta jännitykseen. Airot hankaimiin! No sitten olikin pieni tuumaushetki, kun jokainen mietti miten päin lapa tulee. Lopulta kaikki 14 airoa olivat oikein päin hankaimissa ja soutajat olivat valmiina.
Nykyisin, kahdeksan treenikerran jälkeen soutu sujuu hienosti, tasaisesti eikä kukaan sotkeennu toisten airoihin kuin vahingossa. Katse on pikkuhiljaa noussut tahtiairojen tuijotuksesta sivusilmällä vilkuiluun ja maisemien ihailuun. Olemme muutaman kerran kiertäneet Hvitträskin järven ympäri mikä on ollut todella antoisa kokemus. Harvemmin pääsee ihailemaan kesämökkejä ja laitumia vedestä käsin. 14 henkilön vedoilla vene kulkee peilityynellä järvellä tai miksei isommissakin aalloissa kuin juna. Pääasia on, että jokainen soutaa samassa tahdissa. Minulle tämä on yllättävän tuttua. Kymmenen vuotta kuorossa laulaneena yhteinen sävel ja "johtajan" seuraaminen ei ole tuottanut ongelmia. Itse asiassa toisinaan soudan äänen perusteella, kuulen missä tahdissa lavat osuvat vedenpintaan ja rytmi syntyy korvien kautta sisälle kehoon.
Treenit itsessään ja kirkkovenesoutajaksi kasvaminen on ollut hieno matka ja kokemus. Vesillä olo on rentoutumista arjen ajatuksista ja kiireistä. Jokaista harjoitusta olen odottanut kuin koiranpentu isäntäänsä kotiin. Olen itsenikin yllättänyt siinä miten kivana harrastuksena olen kyseisen lajin kokenut. Ja kyllä, kaikki tuttavat ja sukulaiset ovat kuulleet tästä ihmeellisestä ja perinteikkäästä lajista. On hienoa osata jotain mitä ennen vanhaa osattiin.
Matkavalmistelut ovat tällä hetkellä omalta osin käynnissä. On mietittävää mitä ottaa mukaan ja mitä mukavuuksia halajaa, kun yön pimeys ja pitkä matka iskevät. Olo on turvallinen ja luottavainen. Järjestäjävastuussa olevat henkilöt ovat suunnitelleet ja toteuttaneet paljon ratkaisuja, jolla turvallisuus on meille taattu, mutta luottoa löytyy myös ylempää, olemmehan Korkeimman käsissä ja turvissa.
"Vaikka vaeltaisimme pimeässä laaksossa, emme pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet kanssamme. Sinä suojelet meitä kädelläsi, johdatat paimensauvallasi." -Psalmi 23 -

Iloisin
kesäterveisin,
Satu "Kirkkovenesoutaja" Eskolin
Satu "Kirkkovenesoutaja" Eskolin
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Soutajan sanoin - Hilkka Karimo
Kaksi harjoituskertaa välttämättömän matkan vuoksi välistä jättäneenä pelkäsin aivan hirvittävästi, että valmentajamme Erkki ei kelpuuta minua souturyhmään. Pohdin, miten hän meidät osaisi valkata, kun nimetkin ovat loputtoman pitkässä listassa. Ja tuntui siltä että olin aina väärässä veneessä silloin kun hän piti perää. Onkohan minullakin niitä tärkeitä glykogeenejä? Toisaalta olen varma siitä että ammatti-ihmisillä on sellainen sivusilmä, että vilkaisukin treenien aikana riittää. Torstaina 18. heinäkuuta oli jännittävä päivä – ja pääsin kuin pääsinkin mukaan ryhmään.
Soutamista Tallinnaan odotan jännittävänä seikkailuna,
uusien asioiden kokemisena. Jos sää on tyyni, muutaman tunnin soutu ei pitäisi
olla ylivoimainen urakka. Mutta jos tuulee, sataa, on kylmä, joudumme tekemään
töitä päästäksemme perille. Silloin
saattavat voimat loppua kesken. Meren kylmä ilma on salakavalaa, selkä voi
kangistua soutuliikkeen ponnistuksissa – ja sitten seuraavana aamuna liikutkin
kontaten. Kokemuksesta osaan sanoa, että aina yllättäin. Täytyykin muistuttaa,
että matkanjohtaja ottaa seuraavan aamun suunnitelmissaan huomioon kaikki tavat
liikkua ja edetä.
Terveisin
Hilkka
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Pekka Simojoen terveiset soutajille

tervehtii Pekka Simojoki Tallinnaan kirkkoveneellä soutavia Espoon tuomiokirkkoseurakunnan soutajia.
-Tässä teille lauluuni ´Nousevaan aamuun´ omistettuna yksi lisäsäkeistö:
"Soutakaa siskot, soutakaa veljet,
Tallinna kohta jo edessä on.
Herramme mursi kuoleman teljet,
Vapahtajamme on voittamaton.
Nousevaan aamuun..."
Tervehtien
Pekka Simojoki
- soutava ja huopaava muusikko -
(editointi: Jouni Liimatainen)
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Laivakoira?
torstai 25. heinäkuuta 2013
ENÄÄ VIIKKO (ja yksi päivä) STARTTIIN !!

Soutu starttaa säävarauksella (varapäivä 3.8.) perjantaina
2.8. klo 17.00 Porkkala Marinen satamasta, osoitteesta Dragetintie 108, Kirkkonummi.
Soutajat lähettää matkaan Espoon piispa Tapio Luoma.
Soutajat lähettää matkaan Espoon piispa Tapio Luoma.
Tervetuloa saattamaan soutajat matkaan sekä nauttimaan
makoisat kahvit ja piispanpullat, jotka Porkkala Marinen ystävällinen kauppias,
Joonatan on meille leiponut.
Länsiväylä kävi treeneissä
Paikallislehtemme, Länsiväylän toimittaja Jari Pietiläinen kävi katsomassa viime viikon treenejä.
Lue juttu - ja katso syntyykö lehden sivuilla aiheesta keskustelua - tästä linkistä.
Lue juttu - ja katso syntyykö lehden sivuilla aiheesta keskustelua - tästä linkistä.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Tukijan tervehdys - High Peak Finland Oy
![]() |
Meri musta – lippis oranssi, tuumivat liikelahjatalo High Peak Finland:n väki lahjoittaessaan soutajille merelläkin näkyvät lippikset.
Pois alta M/S Finlandia – soutajat tulee! |
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Itämeriportaali
Itämeriportaali tarjoaa ajankohtaista tietoa Itämerestä, sen tilasta, Suomessa suoritettavasta merentutkimuksesta ja alan toimijoista sekä Itämeren suojelusta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Portaalia ylläpitävät Suomen ympäristökeskus (SYKE), Ilmatieteen laitos (IL) ja ympäristöministeriö (YM).
Kaiken tärkeän informaation muassa, sieltä löytyy mm. meitä kiinnostava aaltoennuste Itämerelle.
Kaiken tärkeän informaation muassa, sieltä löytyy mm. meitä kiinnostava aaltoennuste Itämerelle.
Tunnisteet:
espoon tuomiokirkkoseurakunta,
Ilmatieteen laitos,
Itämeriportaali,
kirkkovene,
kirkkovenesoutu,
soutaen Tallinnaan,
Suomen ympäristäkeskus,
ympäristöministeriö
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Tukijan puheenvuoro - Konwell

”Kun markkinointipäällikkömme Jouni Liimatainen ehdotti mukaan lähtöä osallistuen itse soutujoukkueeseen, ei asiaa tarvinnut miettiä. Kirkkovenesoutu Itämeren läpi kuulostaa niin hurjalta ajatukselta, että sitä on pakko kannattaa”, naurahtaa Heinänen.
”Perheyrityksenä meidän helppo nähdä yhtäläisyyksiä hankkeenne ja oman toimintamme välillä. Paitsi, että tulee olla rohkeutta katsoa asioita uusista näkökulmista, niin ennen kaikkea tulee olla kyky tiimitoimintaan sekä uskallus luottaa kollegaansa. Öinen Itämeri kieltämättä kuulostaa haasteelliselta, mutta toinen toistanne tukien olen varma, että voitatte itsenne.
Sloganiamme, Konwell - Säästä Energiaasi - mukaillen: ottakaa rauhallisesti ja nauttikaa.
Kai Heinänen
Varatoimitusjohtaja
Oy Konwell Ab
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Kirkonrotat kirkkoveneessä
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Soutajien tunnelmia kaksi viikkoa ennen h-hetkeä.
Mitkä olivat ensireaktiot, kun soutajamme näki ilmoituksen soututapahtumasta?
Entä mitkä ovat tunnelmat, kun kuusi treenikertaa on takana?
Katsele ja kuuntele viiden soutajan fiiliksiä treenitauolla tästä linkistä.
Entä mitkä ovat tunnelmat, kun kuusi treenikertaa on takana?
Katsele ja kuuntele viiden soutajan fiiliksiä treenitauolla tästä linkistä.
torstai 18. heinäkuuta 2013
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Tukijan puheenvuoro - Innofactor

Kirkkovenesoutuun ilmoittautuminen tapahtui samalla sähköisellä ilmoittautumisjärjestelmällä kuin Espoon tuhannet vuosittaiset rippikoulu- ja kerhoilmoittautumiset sekä vihkiaikavaraukset. Hankkeen tukeminen oli hyvä mahdollisuus konkretisoida pitkäaikaista kumppanuuttamme: soudamme samassa veneessä kohti yhteistä päämäärää.
Antoisaa kesää ja ennen kaikkea hyvää tapahtumaa toivottaen,
Topi Ahava
Innofactor Oyj
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Tukijan puheenvuoro - Suomen Meripelastusseura

Samaisella Jenny Wihuri aluksella – joka on muuten nimetty seuran pitkäaikaisen puheenjohtajan merenkulkuneuvos Antti Wihurin ensimmäisen puolison mukaan – on Suomen Meripelastusseura lupautunut turvaamaan soutajien matkan Porkkalasta Tallinnaan.
Lisätietoja Suomen Meripelastusseurasta ja heidän arvokkaasta työstään tästä linkistä.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Tukijan puheenvuoro - Diacor
Idea kirkkovenesoudusta Tallinnaan kuulosti hauskalta
heti, kun kuulin siitä Raigo Liimanilta. Se sopii "hengeltään"
Diacorin toimintaan hyvin, monessa mielessä. Yksi tärkeimmistä asioista oli se,
että meillä oli tarjota projektin palvelukseen todellinen alan ammattilainen:
fysioterapeutti Riitta Valpio on soutanut kilpaa itsekin ja toiminut mm.
Pekingin olympiakisoissa vuonna 2008 hopeaa soutaneiden Sanna Sténin ja Minna
Niemisen taustalla.
Hanke oli lisäksi hauska ja erikoinen. Se on toisaalta myös vaativa liikuntasuoritus. Toivotaan, että Riitan urheilulääketieteelliselle ammattiosaamiselle ei tule matkan aikana liikaa tarvetta.
Kaikkea hyvää kaikille soutajille.
Esko Heikkinen
viestintäjohtaja
Diacor

Soudun virallinen sivusto
Lisätietoa soudusta - mm. sen tukijoista - on nähtävissä soudun virallisilta nettisivuilta:
www.espoonseurakunnat.fi/kirkkovenesoutu
tai avoimilta Facebook-sivuiltamme
https://www.facebook.com/soutaentallinnaan
www.espoonseurakunnat.fi/kirkkovenesoutu
tai avoimilta Facebook-sivuiltamme
https://www.facebook.com/soutaentallinnaan
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Hälsningar från Esbo svenska församling
Esbo svenska församling är med och understöder roddutfärden till Tallin som ordnas av församlingen Espoon Tuomiokirkkoseurakunta. Nuckö församling i Estland är Esbo svenska församlings vänförsamling och vår församling har tidigare varit med om att arrangera en roddutfärd till Estland. På 1600 talet byggdes tre kapell på Nuckö (förutom Nuckö kyrka som uppfördes troligen redan på 12-1300 talet). Sutleps träkapell var ett av dessa kapell. År 1971 flyttades Sutleps kapell till friluftsmuséet i Tallinn. Deltagarna på roddutfärden besöker friluftsmuséet i Tallin.
Esbo svenska församling önskar deltagarna lycka och välsignelse på resan.
Esbo svenska församling önskar deltagarna lycka och välsignelse på resan.
Roger Rönnberg
kyrkoherde
Esbo svenska församling
torstai 11. heinäkuuta 2013
Kirkkoveneellä Tallinnaan, miksipä ei!
Veneellä on evankeliumien mukaan
Jeesuksen toiminnassa iso merkitys: Hän matkusti veneellä yli Gennesaretin
järven suuntaan jos toiseenkin. Hän tyynnytti veneestä myrskyn.
![]() |
Vasemmalta soudun valmennusvastaava Erkki Oikarainen, pastori Raigo Liiman sekä meripelastusseuran valmiuspäällikkö merikapteeni Jori Nordström turva-aluksemme Jenny Wihurin kannella. |
Toisinaan Hän käytti venettä saarnatuolina julistaessaan Jumalan valtakunnan sanomaa. Ja toistuvasti Hän aiheutti kalastuskomandiittiyhtiö Pietari & pojille paljon pohdintaa saalisihmeillään. Kalasatamasta Jeesus kutsui ensimmäiset oppilaansakin.
Kun kirkkovenesoudun idean isä, seurakuntamme pappi Raigo Liiman ensi kertaa otti asian puheeksi viime syksynä, pidin hanketta kiehtovana, mutta vaarallisena ja epävarmana: Meri on arvaamaton ja kirkkoveneiden tavallinen käyttö liittyy sisävesireitteihin.
Mutta Raigon hauska ja rohkea idea yhteyttä vahvistavasta soudusta yli Suomenlahden ei jäänyt pöytälaatikkoon. Puhuin asiasta sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät enemmän.Seurakuntaneuvostomme kävi hankkeesta vilkkaan keskustelun. Selvästi voitolle pääsi näkemys, että soutu voidaan toteuttaa, jos turvallisuus pystytään varmistamaan ja hankkeelle löytyy tukijoita.
Loppukevään ja alkukesän aikana nämä isot kysymykset on ratkaistu. Aineellisia ja taloudellisia tukijoita on löytänyt. Ja Suomen Meripelastusseura varmistaa hienon lippulaivansa Jenny Wihurin kautta soudun turvallisuuden. Myös toteuttajia eli soutajia ilmoittautui ilahduttavasti enemmän kuin tarpeeksi ja harjoitukset ovat käynnissä.
Mukana palvelee eri tavoin myös suuri joukko lähimpiä omaisia, hankkeen kannustajia ja kannattajia, jotka ovat hengessä mukana. Vastaanottopäässä odottaa ainakin ystävyysseurakuntamme Kosen seurakuntalaiset, joiden kanssa iloitaan ja vietetään yhteistä jumalanpalvelusta soudun jälkeen.
Soutu yli Suomenlahden on enemmän kuin urheilusuoritus. Monen tunnin mittainen soutu on varmasti venekuntaa vahvasti yhdistävä kokemus.Kunpa tuulet suosisivat – korjaan – olisipa tyyntä ja tuuletonta, niin onnistumisen edellytykset olisivat siltäkin osin kunnossa!
Antti Kujanpää
kirkkoherra
Espoon tuomiokirkkoseurakunta
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Ensimmäiset harjoitukset 2.7.2013.
Ystävyyssoudun ensimmäisiin harjoituksiin 2.7. Espoon
seurakuntien koulutus- ja kurssikeskuksen Villa Hvittorp:n rantaan saapui reilu
40 innokasta soutajaa. Osa Sulkavan soudun konkareita, toiset kirkkoveneen
kanssa ensikertalaisia.
Ensimmäinen treeni meni veneeseen tutustumiseen - siihen nousemiseen ja poistumiseen, perämiehen ohjeistusten läpikäymiseen ja ennen kaikkea yhtäaikaisesti soutamisen saloihin.
Kokeilemaankin tietysti päästiin. Katso You Tube video klippi tästä linkistä.
Vajaa kahden tunnin treenin jälkeen valmentajan loppuarvio oli toivoa luova. ”keskimäärin pärjäsitte hyvin J ”
Harjoitukset jatkuvat samassa paikassa, osoitteessa Hvittorpin tie 245, Kirkkonummi heinäkuun jokaisena tiistaina ja torstaina klo 18.00.
Tervetuloa seuraamaan ja samalla tutustumaan Hvittorp:iin. Lue paikan historiasta lisää tästä linkistä

Lehdistötiedote - kirkkovenesoudun suosio yllätti
LEHDISTÖTIEDOTE
10.7.2013
Julkaisuvapaa heti
KIRKKOVENESOUDUN SUOSIO YLLÄTTI
Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjestää kirkkovenesoudun Porkkalasta Tallinnaan. Paikat kirkkovenesoutuun täytettiin pienellä mainostuksella ennätysajassa.
Soututempaus alkaa Porkkalanniemeltä perjantaina 2.8. illalla, jolloin Tallinnaa kohti lähtee kaksi kirkkovenettä. Tapahtuman onnistuminen edellyttää suotuista säätä. Piispa Tapio Luoma lähettää soutajat matkaan.
Tapahtuma on osa ystävyysseurakuntatoimintaa Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Viron Kosen seurakunnan välillä. Viron päädyssä tapahtuma liittyy perinnekulttuurivuosi 2013 -tapahtumien sarjaan.
Soudettava matka Porkkalasta Tallinnaan on noin 65 kilometriä linnuntietä. Rauhalliseen tahtiin soutaen perillä ollaan arviolta kymmenen tunnin kuluttua. Välillä pidetään huoltotaukoja sekä vaihdetaan osa soutajista.
Yhdessä kirkkovenejoukkueessa on neljätoista soutajaa ja perämies. Soutajaksi on voinut ilmoittautua kuka tahansa. Edellytyksenä soutuun osallistumiselle on kohtuullinen yleiskunto ja uimataito. Matkaan lähtee myös Meripelastusseuran pelastusalus turvaamaan matkantekoa. Meripelastusseuran miehistön lisäksi Jenny Wihuri -aluksella on viidentoista hengen vaihtomiehistö sekä huoltojoukkoja.
Harjoitukset ovat alkaneet osaavan valmentajan johdolla Vitträsk-järvellä Hvittorpin leirikeskuksen rannassa Kirkkonummella. Harjoitukset ovat heinäkuussa tiistai- ja torstai-iltaisin kello 18–20. Valmentajana toimii entinen maajoukkuevalmentaja ja Soutuliiton entinen koulutuspäällikkö Erkki Oikarinen.
Toimittajat ja yleisö ovat tervetulleita seuraamaan matkaan lähettämistä 2.8. sekä harjoituksia tiistaina 23.7. ja torstaina 25.7.
Soututempauksen järjestää Espoon tuomiokirkkoseurakunta yhdessä yhteistyötahojen kanssa. Yhteistyössä mukana ovat Suomen Meripelastusseura ry, Viron ulkoilmamuseo /Eesti Vabaõhumuuseum, Kosen seurakunta Virossa ja Esbo Svenska Församling. Soutua tukemassa ovat Innofactor Oyj, Oy Konwell Ab, High Peak Finland Oy, Mastermark Oy, K-supermarket Ruokaniitty ja Diacor.
Lisätietoja soututapahtumasta: Espoon tuomiokirkkoseurakunnan pastori Raigo Liiman p. 040 531 1030, raigo.liiman(ät)evl.fi. Kirkkovenesoudun järjestelyistä vastaa Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
Virallinen sivu, lisätietoja sekä lehdistökuvat:
www.espoonseurakunnat.fi/kirkkovenesoutu
Seuraa myös:
www.soutaentallinnaan.blogspot.fi/
www.facebook.com/soutaentallinnaan
xxxxxxxxxxxxxxxxx

tiistai 2. heinäkuuta 2013
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
tiistai 25. kesäkuuta 2013
torstai 20. kesäkuuta 2013
Kosen kirkkoherran Mage Palgin tervehdys
http://youtu.be/lm-pwkZTWmw
Kosen kirkkoherra Mare Palgi toivottaa espoolaiset kirkkovenesoutajat lämpimästi kylään elokuussa.
Kosen kirkkoherra Mare Palgi toivottaa espoolaiset kirkkovenesoutajat lämpimästi kylään elokuussa.
torstai 13. kesäkuuta 2013
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Valmentajan treenivinkit soutajille
Tällä videolla soutuvalmentajamme Erkki Oikarinen taustoittaa Itämeren valloitusta kirkkoveneellä ja antaa ohjeita, kuinka suoriudumme hommasta kunnialla.
Suvivirsi tallentui taustalle, kun samaan aikaan Oikarisilla oli Kauklahden alueneuvoston vieraina Kosen seurakunta, joka on meitä siis vastassa Tallinnan ulkoilmamuesolla soudun päätteeksi.
Teksti:
Jouni Liimatainen
perjantai 31. toukokuuta 2013
Kirikupaadisõidu Porkkalast Tallinnasse
Raigo Liiman tutvustab kirikupaadisõidu ettevõtmist 2.8.2013 Porkkalast Tallinnasse.
tiistai 28. toukokuuta 2013
Video: Ajatuksia kirkkovenesoudusta
25.5.2013 tehdyssä gallupissa selviää, mitä mieltä ihmiset ovat soutuprojektistamme. Saimme haastatelluilta myös monenlaista evästystä seikkailuamme varten. Haastattelut on tehty Helsingin keskustassa ja Kauppatorilla.
Kuvaus ja editointi: Jouni Liimatainen
Kuvaus ja editointi: Jouni Liimatainen
Soutureitti kartalla
Tunnisteet:
espoon tuomiokirkkoseurakunta,
kirkkovene,
merikartta,
soutureitti
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Kyrkrodd till Tallinn sökes: kyrkbåtsroddare
Den finska domkyrkoförsamlingen i Esbo letar efter roddare till sin kyrkbåt. Kyrkbåten ska ros hela vägen från Porkala till Tallinn fredagen den andra augusti. Sträckan är 65 kilometer och man räknar med att vara framme efter tio timmar- i lugn roddtakt.
Alla intresserade får anmäla sig, också om man inte rott kyrkbåt tidigare. Det enda kravet församlingen ställer på sina roddare är att de ska ha god allmänkondition och vara simkunniga. Teamet kommer att bestå av fjorton roddare och en styrman.
Kyrkpressen 16.5.2013 nr 20, 4
tiistai 21. toukokuuta 2013
Kirkkoveneellä Porkkalanniemestä kohti Tallinnaa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta haastaa soutamaan kirkkoveneellä kesäyössä. Soututempaus alkaa Porkkalanniemeltä perjantaina 2.8. illalla, jolloin Tallinnaa kohti lähtee kaksi kirkkovenettä. Tapahtuman onnistuminen edellyttää tosin suotuista säätä.
![]() |
Kirkkovenesoutajat hakivat edessä olevaan projektiin tuntumaa ensimmäisen kerran 16.5.2013. Kuva: Raigo Liiman. |
Soudettava matka Porkkalasta Tallinnaan on noin 65 kilometriä linnuntietä. Rauhalliseen tahtiin soutaen perillä ollaan noin 10 tunnin kuluttua. Välillä pidetään huoltotaukoja ja miehistön vaihtoja tarpeen mukaan.
Kirkkovenejoukkue koostuu 14 soutajasta ja perämiehestä. Soutajaksi voi ilmoittautua, vaikkei olisi aiemmin kirkkovenettä kokeillut. Soutamista harjoitellaan osaavan valmentajan johdolla Vitträsk-järvellä Kirkkonummella heinäkuussa tiistai- ja torstai-iltaisin klo 18 alkaen 2.7. Ensimmäisellä kerralla voi tulla tutustumaan klo 17 alkaen.
Soututapahtumaan voi ilmoittautua ensimmäisinä harjoitusiltoina. Ilmoittautumisen voit tehdä myös tästä linkistä > ILMOITTAUTUMISLOMAKE >. Harjoitus järjestetään Hvittorpin leirikeskuksen rannassa, Hvittorpintie 245, Kirkkonummi. Edellytyksenä soutuun osallistumiselle on kohtuullinen yleiskunto ja uimataito.
Soututempauksen järjestää Espoon tuomiokirkkoseurakunta yhteistyötahojen kanssa. Osallistumismaksu kattaa valmennuksen, soutuhuollon, yhteisen lounaan, paluulipun laivalla ja vakuutuksen. Maksu on noin 50 euroa (ilman mahdollisia Tallinnan majoituskustannuksia, esim. Rocca al Mare 35 € 2 hh huone).
Lisätietoja soututapahtumasta:
pastori Raigo Liiman p. 040 531 1030, raigo.liiman@evl.fi
(lomalla 27.5.-25.6.)
Kirkkovenesoudun järjestelyistä vastaa Espoon tuomiokirkkoseurakunta. Yhteistyössä mukana ovat mm. Suomen Meripelastusseura ry ja Viron ulkoilmamuseo.
Käytännön ohjeita soutajille:
Tunnisteet:
Espoo,
espoon tuomiokirkkoseurakunta,
kirkkovene,
Raigo Liiman,
soutaen Tallinnaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)